Osteopaattisen hoidon tavoitteena on saada kehon eri osat toimimaan mahdollisimman hyvin yhteistyössä toistensa kanssa. Kun kehon joustavuus, liikkuvuus ja ryhti on kunnossa, myös elimistön hermotoiminta ja verenkierto toimivat niinkuin niiden kuuluu toimia. Osteopaattinen hoito onkin eräänlaista kehon säätämistä.

Kehoon voi muodostua lukkoja nikamiin ja niveliin, jännityksiä lihaksiin ja nivelsiteisiin, esteitä verenkierron ja hermoston toimintaan esimerkiksi työperäisten virheasentojen, jännitysten, stressin, loukkaantumisten sekä myös ihan painovoiman seurauksena, jolloin keho ei pysty toimimaan normaalisti ja tästä voi seurata erilaisia vaivoja. Vaivat ilmenevät kipuina, jomotuksina, liikerajoituksina tai yleisinä jännityksinä. Osteopaatin tehtävänä on paikallistaa kehon ongelmat, korjata ”toimimaton” osa ja auttaa siten kehoa paranemaan.

Find it, Fix it, Leave it

Yksi keskeisistä periaatteista osteopaattisessa hoidossa on kokonaisvaltaisuus. Tämä tarkoittaa sitä että hoidossa huomioidaan koko keho, koska kehossa kaikki vaikuttaa kaikkeen – eikä ongelmakohta ole välttämättä siellä missä kipu tuntuu. Esimerkiksi lantio, jos se on kiertyneenä tai kallistuneena johonkin suuntaan,  se saattaa aiheuttaa kompensaatiomuutoksia muualla kehossa; tyypillisesti oireita voi tulla selkäkipuina tai niska-hartiavaivoina.

Osteopaatilla on käytettävänään monipuolinen valikoima erilaisia käsillä tehtäviä tekniikoita kehon virheasentojen ja jännitysten havaitsemiseksi ja hoitamiseksi. Yksi tärkeimmistä hoitotekniikoista on ns. pitkän vipuvarren tekniikka, jolla hoidettavalle alueelle kohdistetaan rytmistä liikettä käyttäen asiakkaan raajoja vipuna. Tällä tavalla hoidettaessa hoito on tehokasta, mutta asiakkaalle miellyttävää ja turvallista. Vipuvarsitekniikoiden lisäksi osteopaatin käytössä on erilaisia pehmytkudostekniikoita lihaksille ja lihaskalvoille, nivelten mobilisointi- ja artikulointitekniikoita sekä tarvittaessa myös manipulointitekniikoita. Kraniaali- eli kallotekniikoilla voidaan vapauttaa kehon kalvorakenteiden jännityksiä päästä ristiluuhun asti. Viskera- eli sisäelintekniikoilla voidaan vahvistaa ja hoitaa mm. hengitys- ja ruoansulatuselimistön toimintaa. Hoitomenetelmä valitaan aina asiakkaan sen hetkisen tilan ja vaivan mukaan. Jokainen hoito on yksilöllinen ja koostuu haastattelusta, tutkimisesta ja hoidosta.

Hoitokertojen määrä on yksilöllinen riippuen vaivan aiheuttajasta. Akuutit traumat ja vaivat saattavat hoitua yhdellä tai kahdella hoitokäynnillä. Krooniset ja pitkään jatkuneet ongelmat vaativat pitkäkestoisempaa hoitamista.

Yleisimpiä syitä hakeutua osteopaattiseen hoitoon:

Niska- ja hartiaseudun kiputilat
Käsien ja jalkojen puutumisoireet
Selkäsäryt
Iskiasvaivat
Välilevynpullistumat
Päänsäryt, migreeni
Hiirikäsi, tenniskyynärpää
Nivelongelmat
Stressi
Uniongelmat
Ruuansulatushäiriöt
Rasitusvammat ja revehdykset

Osteopatian isä, A.T. Still

Osteopatian isä, A.T. Still