Lasten osteopatia

Vauvojen yleiset ongelmat, kuten koliikki, vatsavaivat, itkuisuus ja univaikeudet ajatellaan usein olevan ohimenevä vaihe lapsen kasvussa. Oireet saattavat kuitenkin johtua myös kehossa olevista virheasennoista ja jännitteistä, joihin osteopaattisella hoidolla pyritään vaikuttamaan. Vauvan kehon jännitteet saattavat saada alkunsa jo syntymästä. Synnytyksen aikana lapsen kehoon kohdistuu kovia paineita, varsinkin jos synnytys esim. pitkittyy tai on jouduttu turvautumaan imukuppiin. Osteopatiassa puhutaan syntymätraumasta, joka saattaa ilmentyä selittämättömänä itkuisuutena tai vaikkapa uniongelmina.

Lapsia voidaan hoitaa minkä ikäisenä tahansa, mutta mitä aikaisemmassa vaiheessa hoito tehdään, sitä paremmin voidaan välttää myöhemmin ilmenevät ongelmat. Erityisiä avainhetkiä hoidolle ovat ensimmäiset kaksi elinvuotta, jolloin lapsen kehityksessä tapahtuu suuria muutoksia kuten pituuden ja painon nopeaa kasvua, kallonluiden luutumista ja hermoston kehittymistä.

Yleisimpiä syitä hoitaa lasta osteopaattisesti:

  • koliikki, ummetus ja yleisesti vatsavaivat
  • itkuisuus
  • rauhattomuus
  • imemisvaikeudet
  • kasvukivut (esim. säärien alueella)
  • päänsäryt
  • syntymätraumat (esim. perätilasynnytykset, sektiot)
  • yökastelu
  • tulehdukset (esim. korvatulehduskierteet)

Lisää lasten osteopatiasta oheisesta videosta:

https://vimeo.com/10172448

Tervetuloa hoitoon myös perheen pienimmät!

Varaa aika tästä. Hoidon hinta lapsille (alle 12 v.) 50€

Arkisto